torstai 13. kesäkuuta 2013

Tappamis"oikeus" -kiihkoilun epälogiikka

"3 syytä, joiden vuoksi "naisen aborttioikeutta" ei voi olla
1, 2, 3.
31.5.2013 09:48   
Palstalla mainitaan usein omituinen "aborttioikeus". Sellainen mielipide ansaitsee tarkemman arvion.

Minkäänlaista aborttioikeutta ei kuitenkaan ole. Sellainen on vain ajatusharha ja erehdys.

1. Abortista päättää lain mukaan viranomainen. Abortööri on vain hakija, hallintoalamainen, joka anoo viranomaiselta hänen päätöstään.
* Näin aborttioikeus on juridinen mahdottomuus.

2. Naisen kuviteltu aborttioikeus kummoutuisi samalla, kun hän surmaisi tyttölapsen, jolta näin riistetään hengen ohella naisen oikeus aborttiin.
**Näin naisen aborttioikeus on looginen mahdottomuus.

Joissakin valtioissa on avattu mahdollisuus lapsen teilaamiseen mukavuusabortissa. Usein tämä johtaa naisten pakottamiseen mukavuusabortteihin ja erityisesti tyttölasten abortointiin. Kiinaossa aborteissa surmatuista lapsista 90% on tyttöjä. Aborteissa kyse on naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Näin aborti ei ole "naisen oikeus" vaan abortti on abortti on tyttöjen ja naisten julma tuhoamisjärjestelmä. Tämä ei todellakaan ole "naisten oikeutta"

3. Eettisesti toisen ihmisen surmaaminen sinänsä, saati oman edun tavoittelussa, ei milloinkaan voi olla oikeus. Lapsen tappaminen on paha teko ja ihmisoikeusrikos.
*** Näin aborttioikeus on eettinen mahdottomuus."

----->
liian hyvä vastaus?
12.6.2013 23:56
"on sinun toiveesi, tai on ihan realiteetti siellä sinun rinnakkaistodellisuudessa ? Samoin kuin tuo naurettavuus, että naisia alettaisiin vahtia, että onko he raskaana. Miten tämmöinen valvonta oikein edes olisi mahdollista"

Niinhän se sitten aina, mitäs sitten aloit kyseleen naurettavias kun kaikki ns. argumenttis on kuitenkin sit tota tasoo "ihan realiteetti siellä sinun rinnakkaistodellisuudessa" ja " ihmeen totalitaarifasismissa sinä mielikuvissa elät? Herrajeesus." :DD
Mitä vaikeeta siinä valvonnassa ois? Tehdäänhän raskaustestejä nytkin ihan rutiinisti jos vaikka jollain hoitotoimenpiteellä, esim. leikkaukseen mennessä ois merkitystä raskauden kannalta.

"Niin että miten siellä sinun fasismi-rinnakkaistodellisuudessasi tämä asia oikein hoidetaan,"

Missä sun anarkia-rinnakkaistodellisuudessa suurin osa hinkuaa ryhtyä laista mitään piittaamattomiks kriminaaleiks ja vielä näissä oloissa?

voi äly hoi :D
12.6.2013 23:25
" No miten muillakaan kuolleilla muutenkaan on oikeuksia"

No ne lapset on kai yleensä ihan ELOSSA siinä vaiheessa kun aletaan TAPPAA aborteilla??? Ei kai täällä yleisesti mistään keskenmenoista tai kohtukuolemistakaan (joissa siis lapsi on jo valmiiks kuollu) jauheta, vai?

määritelmää
12.6.2013 17:49
Mukavuusabortilla tarkoitetaan abortöörin tavoittelemaa mukavuutta lapsen elämän (ja oman naiseutensa) kustannuksella. Termi on paradoksi, kuten aborttikin on. Valitettavasti lapsia kuitenkin teilataan - kuvitteellisen - mukavuuden tavoittelussa.

motiivis paljastu?
12.6.2013 22:17
"En ymmärrä tuota yletön kiinnostustasi elämääni kohtaan, mikä siinä on niin mahtavaa että haluat sitä täällä ruotia? Oletko vain niin pirun kateellinen minulle?"

Siellä taitaa tosiaan olla kun ihan ite alotit, onhan se kumma... että niin metsä vastaa ja saat mitä tilasit.... ;))

ihan vaan tiedoks
12.6.2013 22:14
"Kelasta hän sen rahan saa."

kaikki saa rahaa kelasta kellä on lapsia, nekin jotka käy töissä ;D

eli edelleen,
12.6.2013 16:28
naisen sana = seliselitykset elämänoloista ja muista olosuhteista. Pelkkä HALU kun ei riitä :)

perusasioita..
12.6.2013 16:17
Aborttiasiamies väittää että abortissa surmataan "olematon" lapsi. Tällainen väite on mielipuolinen. Miksi mukavuusaborttia tarvittaisiin, ellei juuri lapsen olemassaolon elämän - lopettamiseen?

YK:n lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen oikeudet, eli vahvennetut ihmisoikeudet, kuuluviksi jo lapselle äitinsä kohdussa.

Abortööri voi tappaa lapsensa, mutta lapsen ihmisyyttä ja hänen olemassaoloaan - elämäänsä - ei valhellisinkaan aborttiväki ei voi kieltää edes itseltään.

räkyti räky
12.6.2013 16:04
"Sinulla on outo ja höyhenenkevyt käsitys äitiydestä"

Sinä tuskin olet yhtään mikään arvoimaan muiden äitiyksiä, saati kokemuksia.

"koko elämän muuttavan asian kuittaamiseen mainintana sivulauseessa"

Puhuatan edelleen pelkästä raskaudesta ja "ei-halutun" lapsen poisantamisesta.

"Sinulla ei selvästikään itselläsi ole lapsia,"

Mun lapseni on kyllä hengissä, miten on sun lastes laita?

"lapsen saamisen jäljet psyykkisesti ja fyysisesti aina läsnä"

Ja äiti on äiti kai sitten sillonkin vaikka lapsi ois tapettu abortilla.. jäljet ei tosiaan katoa psyykestä mihinkään.

kovillehan se ottaa
12.6.2013 15:59
kun suosijasakin oma ontuva logiikka kalahtaa aina vaan sinne omaan nilkkaan.. kyse oli tietenkin ihan siitä periaatteesta millä täällä toisten tappamista puolustellaan. Laki on siinä aivan yhdentekevä vaikka siihen sitten hädissään vetoillaankin kun ei muutakaan enää voida.

"Mielipiteeseen ei aborttilakikaan perustu."

Aha. Mihkähän se sit perustuu jollei juurikin lainsäätäjien mielipiteeseen :D

heihei ja pusipusi
12.6.2013 15:54
Näkyyhän se ahistavan kovastikin kun et tiedä oikeesti yhtikäs mitään jonkun täällä kirjottavan elämästä vaika kuinka kiivaasti haluisit :DD ja joudut suoltaan haukkumistörkyjäs täsyin mutuharhojes pohjalta. Että senkun kattelet sinne peiliis taas :D
"Sinua näyttää.kyllä kovin ahistavan se, etten kerro työstäni, elämästäni enkä tasan mistään muustakaan ja joudut vain mutuilemaan kaiken ja kuvittelemaan kuinka elän elämääni sinun toiveidesi mukaan, valitettavasti mun elämästäni et tiedä pihaustakaan vaikka niin kuvittelet. Ahistaako kun et tiedä mistään mitään mikä koskee minua? ;)" XDD

"Olen aamukahvini juonut"

On siinäkin aika "aamukahveille" ;D mutta sinähän teet omia hommias muutenkin millon lystäät, ja vaikka keskellä työpäivää... kuten on täällä nähty.

ottaako koville
12.6.2013 13:24
kun mutuharhas meni taas kerran pöpelikköön ja nolosti? Edelleen, ainuttakaan senttiä en mitään kautta oo hakenu sossusta enkä saanu tililleni vuosikausiin :) ahistaako?
Tuliko edes rajottuneeseen mieleeskään että jotkut vois tehdä vaikka etätöitä kotoonsakin? Ei tietenkään..
Senkun mutuilet vaan muut työttömiks sossupummeiks, ja yrität saada ittes näyttään edes joitain paremmalta vaikka sua alempana pohjaskassa todellisuudesa ei kukaan olekaan, ei ainakaan työttömät vaikka sais millä mitalla rahaa sossustakin, kun ne ei sentään murhaile lapsiaan sun tavoin ja yritä säälittävästi pätee urallaan, ihan kun se korvais sitä inhimillisyyttä ja sydämensivistystä mistä suosijakiihkoilla lapsentappajilla ei oo tietookaan...

"kun et ymmärrä mitä on työnteko ja tauot siinä työaikana yms."

Ketkähän sitä ei ymmärrä kun kuvittelee että ne kestää koko päivän ja monta tuntia :DDDD

"Jos mitään seurauksia ei hylkäämisestä tulis, niin naiset velvoitettaisi synnyttämään vahinkolapset. Mutta hyvin on tiedossa viranomaisilla se, miten käy kun side äidin ja lapsen välillä katkotaan."

Minkähän takia sekin "hylkäys"-vaihtoehto (eli adoptio) sitten on eikä pelkästään velvoteta tappaan lasta abortilla, jos siitä kerta selviää niinku ei mitään? Onneks useimmille ei "vahinko"lapsenkaan tappaminen tulis kuuloonkaan, oli laki miten lepsu tahansa.

helpottaako??
12.6.2013 12:38
onhan se edes joidenkin elämää fantasioitava valhemutuilla surkeemmaks kun itellä XD vaikka pöpelikössä on taas että rytisee ;DDDD niinhän siinä aina lopulta käy kun suosijasakki on taas kerran hävinny keskustelun asiasta, alkaa henkilöön käyvä turhautunu nälvintäpaskanräksytys ;))))

"lapsen kanssa koskaan viettäisi edes aikaa, menee ruuanlaittoon, siivoomiseen, perushuoltoonkin suuri osa päivästä"

Mikäs ongelma se on muiden hommien ohessa välillä istahtaa koneella ja tarkistella uusimmat viestit (törkyt)? :)) Ja kato, ei ne lapsetkaan aina oo kotona ;)) ja kesällä ei oo kouluakaan :D
Ainiin, ja vaikkei törkyturville kuulukaan, vuoskausiin en oo hakenu senttiäkään sossuluukulta, että repikää siitä vaan lisää harhanälvintöjä ;DDDDDD sen sijaanhan eräät pummailee yhteiskunnan rahoja haaskattavaks lapsien eli uusien veronmaksajien kera sinne viemäriin... että ketkä niitä pummeja olikaan ;))

seliseli-urpolle
12.6.2013 12:30
Kovastihan se osuu ja uppoo kun hermot näyttää raivoräkyttimellä olevan taas kerran loppuun revenny XDDD lisää syyllisyyttä vaan pukkaa kun sut osotettiin varkaaks vaikka suollat muille sitä iänikuista hakkumissontaa "sossupummi-loisistas" jne. Olet itse PAHEMPI ja näin ollen TEKOPYHÄKIN vielä :DDD miten jollain "työntekijällä" kestääkin ne "tauot" koko päivän ja monta tuntia putkeen mitä oot täällä päivystämässä.... XDD ja oot sitten ylimeedion harhoissas tietävinäs muista kirjottajista kaiken, mutta kuule "Älä jaksa, et sinä todellakaan tiedä minusta mitään," ;DDDDDD

sun "totuutes"
12.6.2013 12:04
muiden "idioottiudesta" on edelleen pelkkää mutuharhavalhepaskaa :DD niinkun kaikki "tietos" toisten ajankäytöstä, perheestä jne.
Aivan toisin kun esim. se että aborttöörit tappaa ja murhaa lapsiaan, se on kivulloista faktaa se. Että koita kestää nyt vaan. Kuten sekin että roikut netissä hoidattamassa kirveltäviä syyllisyystraumojas ja varastat lois-pummina palkkaa pomoltas ja olet silti olevinas niin "kunnollinen" työntekijä että :DD

24/7 "tauot"
12.6.2013 08:29
"työaikaani kuuluvat kahvitauot ja ruokatauko"

niitähän sulla näkyykin olevan sitten monta tuntia putkeen päivässä :D

jälleen kerran
11.6.2013 23:09
"Julistuksilla ei ole mitään väliä."

Niin, tietenkään niillä ei oo sillon "mitään väliä" kun ei satu oleen sun mieles mukaset :D No, lainsäädäännöt on ihan yks hailee ihmisoikeuksien pätevyyden kannalta.

Ihmisoikeudet on edelleen julistettu julistuksissa, eikä mitkään sopimukset mitätöi, muuta tai vähennä niitä mitenkään.

totuus ei katoa
11.6.2013 22:26
Syntymättömillä lapsillakin on Yk:n julistamat ihmisoikeudet, jotka riistetään mielipuolisilla lepsulainsäädännöillä. Kuten perusoikeuskin.

taasko sekotellaan
11.6.2013 21:21
"Potentiaalisia raskauksia estyy kun siittiön ja munasolun ei anneta kohdata, voi, voi..."

sukusoluja ihmisyksilöihin... no ei kai sitä tossa epätoivossa muutakaan voi :)
No onneks ennen hedelmöitystä ei mitään ihmistä oo olemassakaan.

no mitäs..?
11.6.2013 21:19
"Siis tappaa voidaan ainoastaan jo syntynyt ihminen"

Ihan kuollukko se siellä kasvaa, kahittyy, sydän sykkii jne.? :)

Uskotko ite valheitas?

voit jankata
11.6.2013 21:16
"Alkioilla ei nyt vain ole niitä oikeuksia edelleenkään"

vaikka maailman tappiin, syntymättömien lasten ihmisoikeudet ei siitä katoo minnekään :) kovillehan se näemmä ottaa.

"Alkioilla taas ei ole millekään oikeuksille sen enempää käyttöä"

Alkiollakin on ELÄMÄ ja ihmis- ja perusoikeus pitää se :) ja sekös sua korpeaa.

jankuti jankuti
11.6.2013 16:38
Lapsia ne on syntymättömätkin ja abortti niiden tärkeimmän ihmis- ja perusoikeuden julmaa riistoa. Mutta siis jos sä oot jonkun mielestä pelkkä epäihmis-solumöykky niin se saa sitten tappaa sut?

niin????
11.6.2013 15:45
turha jankuttaa ja HUUTAA kun missään ei sanota että se riittäs LAIN MUKAAN ;) syyks. Siinä todetaan vaan sen olevan yks (todellinen) syy.

julkeaa menoa
11.6.2013 14:32
Viranomaisohjeilla on poikettu lainsäätäjän tahdosta. Olisikin tutkittava, miten syvällä laittomuudessa ollaan.

On kammottavaa, että aborttiväki on tehnyt lääkäreistä astinlautansa - aborttiautomaatin masinistin ja vetää julkista, veronmaksajien kustantamaa terveydenhuoltoa kölin alta vaatiessaan palveluna lapsien teilausta. Menettely terveydenhuoltoa kohtaan on miltei yhtä julkeaa kuin lapsen kohtelu.

infosit jo
11.6.2013 08:06
Traumasi selittää "yhden ja ainoan" vastustajan harhasi, sekä sen että joudut hoidattaan rikkinäistä psyykees täällä jopa TYÖAJALLAS ;)) kerroppa nyt mitä se pomos siitä tykkäiskään?

"omakohtaista kokemusta näköjään abortista"

Eipä siihen mitään omia kokemuksia tarvi kun sen voi ihan jokainen tarkistaa sieltä Valviran kaavakkeesta, mitä kaikkee pitää selitellä :)

sori vaan muru
11.6.2013 08:02
lapsella on perusoikeus elää, vaikka kuinka murhanhimoissas viattoman verenvuodatuksen perään kiihkoilet ja haaveilet :)

sekin paljastu
11.6.2013 00:33
"minun pitää yö tehdä töitä"

Roikut siis hoidattamassa traumojas jossain Suoli24:llä TYÖAJALLAS??!! Mitähän pomos siitä mahtas tykätä... ;)

peilikö unohtu taas?
11.6.2013 00:31
Ei kukaan enää usko sun harhojas "yhdestä ja samasta" vastustajasta :D vaikka kuinka siitä oot aina yksinäs täällä räkyttämässä.. ja vaikka muka monet muutkin "näkis" vaan sen "yhden" vastustajan :))

"Mutta toivon kyllä etteivät sinua ihtiriekkosi yöllä kiusaa,"

Mitäs sellaset täällä kiusais kun en oo ketään tappanukaan :)
Putipuhtonen omatunto se on paras päänalusta ja sielu lepää rauhallisen yön pimeydessä ;))

pyhä yksinkertasuus
11.6.2013 00:23
"Keskenmenoja" aiheuttavat lääkkeet kaikki respetille ja jos joku hedelmällisyysikänen nainen menee niitä aneleen niin tarkistus onko raskaana.

Onhan sitä paljonkin ihan laillisia välineitä millä sais toisen ihmisen halutessaan hengiltä, minkähän takia enemmistö ei tee niin?

Niin, suosijasakin logiikalla toisen ihmisen tappamisessa ei oo mitään pahaa kun sitä nimitetään "abortiksi" tai "raskauden keskeytykseks".. :)

eli valehtelisit.
11.6.2013 00:06
"Jos minä vaikka haluaisin abortin, eikä mulla olisi mitään perustetta oikeasti, niin sanoisin, että olen tehnyt syrjähypyn. Se tosiaan kelpaa abortin syyksi."

Missä siinä sanottiinkaan että se riittää lain mukaan syyks?
Turhaa sä sieltä jotain pelkkiä toteemuksia HUUTAMALLA korostat. Ne elämänolot ja muut olosuhteet kun edelleen joutuu selitteleen...

joutavaa kiemurtelua
11.6.2013 00:01
Abortti on tappamista eikä ihmis- tai perusoikeutta tappaa ole olemassa.

"Lakimuutosta pukkaa"
"on nyt keskustelussa sellainen asia, että koko syyn keksimispykälä poistuu tarpeettomana,"

Ainahan sitä unelmoida saa :D jos ja kun laki muuttuu, se on sitten ihan muuta kun vapaampaan suuntaan.

>Gisslerin mukaan viranomaiset ja päättäjät pelkäävät, että keskustelun avaaminen johtaisi entistä tiukempaan lainsäädäntöön. Siksi asiasta ollaan hissukseen. "Tässä vallitsee suomalainen konsensusperinne. Laki ei ole paras, mutta sillä pelataan.">

>Hän ihmettelee sitä, että Suomessa aborttikeskustelu keskittyy vain lain kiristämiseen. Keskustelu abortin vapauttamisesta puuttuu täysin.>

Ompa "kumma" :) minkähän takia?

huhhuh suosijoita
10.6.2013 22:55
"tehdä naisista pakollisia synnytyskoneita?"

Mutta murhakoneeks tekeminen ja lasten pakotus kuolemaan on ihan ok? Ei yhtään ylimielistä?

Edelleen, mitään perusoikeutta tappaa ei ole olemassa kuin ehkä suosijasakin toivemutulandioissa.

pimeetä tosiaan
10.6.2013 20:23
Viranomainen päättää lain puitteissa (tai käytännössä usein sen porsaanreikien mukaan).
Syntymättömillä lapsilla on samat ihmisoikeudet kuin syntyneilläkin, joista perustavin riistetään abortissa.

niin????
10.6.2013 01:24
"Mistä repäisit että kaikki abortoidut lapset olisivat terveitä?"

Pitää ruveta saivarteleen joutavia?

"Mitenkäs äidin oikeus omaan kehoonsa?"

Ja sillä sitten pitää saada riistää muilta elämän oikeus? Kumman poljenta on pahempi? Miten se "kehon oikeus" siinä menee vaikka antas toiselle elintärkeää apua menettämättä ite siitä mitään?

höpö höpö
3.6.2013 20:23
Ihmisoikeus elää on se tärkein ja menee kaiken muun edelle. Ilman sitä ei missään muissakaan oikeuksissa ole mitään mieltä.

"Oikeus" tappaa ei vois olla kauempana sivistyneestä.

sitten vissiin
3.6.2013 16:34
"voi pyytää aborttia sukupuolen perusteella vielä ennen synnytystä"

sulla oli jotain virallista tilastoo todisteeks millä viikoilla ja syillä niitä oli haettu.

"Olis se nyt törkeetä, jos vähän ennen synnytystä aborttihakemukset menis läpi."

No mitäs ihmettä... mihkäs se mahtava "naisen kehon itsemääräämisoikeus" nyt katos? :)

nalkkiin jäis
3.6.2013 16:31
no eiköhän se luonnottomien myrkkyjen käyttö ihan vaikka jollain verikokeella selville saatais.

Laki ja käytäntö
3.6.2013 16:00
Lain mukaan abortista päättää viranomainen. Näin mukavuusabortti ei lain mukaan ole "naisen oikeus". Tämä oli juridinen argumentti.

Käytännössä lääkäreiden harkintavalta on viety ja mukavuusabortti on vapaata hupia. Ei tämä kuitenkaan tee mukavuusabortista "naisen oikeutta" vaan kyseessä on lain kirjaimen ja hengen vastainen huono hallinto, joka mahdollistaa lasten joukkoteurastuksen ja naisten kyykyttämisen. Kun tiedetään, että mukavuusaborttiin liittyy usein painostusta, pakottamista ja harhauttamista, on selvää, että mukavuusabortti on naisen oikeusturvaongelma, sillä kuka hyvänsä naista mukavuusabortin anomiseen pakottanut pääsee syytteettä huonon hallinon ja laittomian menetttelyn seurauksena. Rakenteellisia pakkoja ei juridikka "syyllisinä" lainkaan tunnista.

Näin mukavuusabortti on naisen "oikeuden" sijaan naisen - ja lapsen - oikeusturvaongelma. Globaalisti mukavuusabortti on naisten ja (erityisesti tyttö)lasten joukkotuhoamisen menetelmä.

On ikävää, että laki ja sen soveltaminen ovat aborttien osalta jyrkässä ristiriidassa.

pienempi paha
3.6.2013 16:25
"Miksi sitten haluat pakottaa naiset synnyttämään vasten tahtoaan"

No voi nyyh.. Onhan se nyt hellanduudeli ihan hirveetä kun pakotetaan säästään toisten henki ja oleen tappamatta... Sinä sakkeines haluat väkivalloin pakottaa lapset kuolemaan. Että kumpi sitten onkaan se suurempi ihmisoikeusrikos..

se on ihminen
1.6.2013 22:00
sillon kun hedelmöitysprosessi on valmis ja geenit yhdistyny koko perimäks ainutlaatusella tavalla.

kellä laput on?
1.6.2013 19:35
"tämä ei ole
mikään biologinen fakta."

No kerroppa ja etenkin TODISTA jostain vakuuttavasta biologian tieteen lähteestä MIKÄ se ihmisyksilön elämän alkupiste sitten on jollei hedelmöitys?
Mitä syntymättömät lapset sitten on jollei alkioita/sikiöitä?

Sitä yhä ja aina vaan odotellessa.......

kykenetkö tajuaan
1.6.2013 13:50
"1.Aborttia hakiessa lääkäri vaatii jotain selvityksiä sosiaalisista syistä ja voi evätä abortin.
2.Abortin saa kuka vaan kun vaan valehtelee jotain."

periaatteet ja käytännön välillä?

"Toinen juttu on uskonnollinen argumentti:"

Kuinka usein olet nähny tälläsiä käytettävän?

tuudittaudu siihen
31.5.2013 21:56
Mielipuolinen laki on jo säädetty, jolla kajotaan syntymättömien perusoikeuteen elää.
Lait on muuttunu ennenkin, ei ne mitään ikuisuuksia samanlaisina pysy.
Laki edellyttää elämänoikeuteen kajoamiseen tiettyjä perusteita, ja parempi sekin kun aivan täysvapaa.
Mitä tiukempi laki, sitä vähemmän abortteja, ja tämä näkyy mm. pohjoismaiden tilastoissa. Mitään todisteita massamittasista aborttireissuista ja puoskaroinneista ei ole.

se on just sitä
31.5.2013 20:56
>Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän _oikeuteen kajotaan_, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla. >

lääkäriliiton sivult
31.5.2013 18:00
>Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä _kohtuun kiinnittyneen_ alkion perusoikeus.>

http://www.laakariliitto.fi/etiikka/liiton_ohjeet/syntymaton.html

Julmat pakottajat
31.5.2013 16:01
Mukavuusabortteja tehtaillaan rakenteellisten pakkojen: pakko-abortit Kiinassa, myötäjäisjärjestelmästä johtuva abortit Intiassa, työelämän ja rahanahneuden painesta tehdyt mukavuusabortit Suomessa. Toki tälläkin palstalla on dokumentoitu miehen, sukulaisten jne. suoraa pakottamista mukavuusaborttiin. Syylisiä on mahdoton saada tuomittua, kun uhri on pakotettu "anomaan" lapsensa surmaamista mukavuusabortissa. Aborin uhri on aina lapsi ja aina myös nainen.

Abortti on samankaltainen naista vastaan suunnatun väkivallan muoto kuin sodissakin käytetty raiskaus / massaraiskaus. Uhri vahingoittuu fyysisesti ja henkisesti. Tarkoituksena ja lopputuloksena on alistaa ja nöyryyttää naisia ja hävittää heidän elämänhalunsa ja -kykynsä sekä tuhota identiteeti.

Kiinassa 90% abortoidusta lapsista on tyttöjä, Kiinassa, Intiassa ja muuallakin "puuttuu" väestöstä satoja miljoonia naisia. Heidät on valikoivasti mukavuusabortoitu. Uhrien ääni ei kuitenkaan kuulu, vaan julkisuudessa vouhkaa naisia teilaava aborttiväki.

räksyti rääks
31.5.2013 17:09
hätäkitinä käy XD
että suosijoiden paskaturpasakin pitäs saada suoltaa tänne mitä tahansa henkilöön käyviä, aiheen ohittavia turhakehaukkumasolvaussontiaan eikä MITÄÄN sais ilmottaa, tai häirikkönilkki rynkkää täysin asiallisen alotuksen (ja tekeehän se sen jokatapauksessa),... vaikka kaikki asialliset suosijoiden viestit on koskemattomia... no, eipä oo sitten kauaa :))) eli poistoon nekin KAIKKI vaan :) Tässä se taas kerran nähtiin ketkä sen keskustelun AINA pilaakaan..

Ylimielistä sakkia
31.5.2013 16:03
Lapsia teilaava aborttiväki on röyhkeää. Lapsen ihmisoikeuksille eli lapsen oikeuksille ja hänen elämälleen annetaan yhtä kylmää kyytiä kuin naiseudelle ja äitiydelle.

näkyypä olevan
31.5.2013 16:01
"Sitä oikeutta ei ole kellään lupa evätä."

>Viime vuonna TEO hyväksyi 99 prosenttia sille lähetetyistä hakemuksista.>

http://yle.fi/mot/hs061106/kasikirjoitus.htm

Eli hylättyjäkin on.

Ja minkähän takia siellä hakulomakkeessa on myös kohta (26.) "Lain mukaiset edellytykset hakijan raskauden keskeyttämiselle" (3.) "eivät ole olemassa hakijan esittämillä perusteilla"?

http://www.valvira.fi/files/lomakkeet/ABST/AB1_v1.0.pdf


oikeus ja vääryys
31.5.2013 12:41
Suomessa todellakin surmataan 10500 tervettä lasta ja kyykytetään ja häväistään 10500 naista mukavuusaborteissa. Menettely ei ole lainsäätäjän, vaan siitä annettujen äärimmilleen vietyjen viranomaisohjeiden seurausta. Tämä väkivalta ja lapsen oikeuksien polkeminen ei kuitenkaan tee abortista "oikeutta" vaan silkkaa vääryyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti